Viiniköynnöksen lisäyksessä on kolme sääntöä, eniten pistokkaita kuolee talvella vältettävissä olevan virheen takia

Syksyllä voi tuntua siltä, että viiniköynnös on kauden jälkeen valmis. Rypäleet on korjattu, lehdet kellastuvat ja köynnös vetäytyy lepoon. Juuri silloin on kuitenkin paras hetki ottaa pistokkaita, joista voi keväällä kasvattaa uusia taimia. Jos viljelijä ohittaa tämän ajankohdan, hän menettää mahdollisuuden lisätä omaa, hyväksi havaittua köynnöstään edullisesti, ja usein vaihtoehdoiksi jää odottaa seuraava vuosi tai ostaa valmiit taimet.

Paras aika on lehtien varistua, mutta ennen kovempia pakkasia. Meillä se osuu useimmiten lokakuulle. Syy on yksinkertainen. Yksivuotinen puuaines on silloin hyvin tuleentunut ja sisältää sokeri- ja tärkkelysvarastoja, joita juurtuminen myöhemmin tarvitsee. Keväällä otetut pistokkaat ovat epävarmempi vaihtoehto, koska versot ovat käyneet läpi koko talven, ne voivat vaurioitua kylmästä ja ne kuivuvat herkemmin.

Mistä tunnistaa pistokaslisäykseen sopivan verson

Onnistumisen perusta on terveen ja satoisan emoköynnöksen valinta. Ei ole järkeä lisätä kasvia, joka kärsi taudeista tai teki huonosti satoa, koska samat heikkoudet voivat siirtyä myös seuraavalle sukupolvelle. Sopivassa yksivuotisessa versossa on napakka ruskehtava kuori, selvästi erottuvat solmukohdat ja ehjät silmut, jotka pysyvät paikoillaan vaurioitta. Verson paksuuden tulisi olla suunnilleen tavallisen lyijykynän luokkaa.

Parhaiten toimii verson keskiosa. Liian ohuet pätkät kuivuvat nopeasti, kun taas ylikasvaneet versot eivät yleensä ole yhtä laadukkaita. Pistokkaat kannattaa leikata pidemmiksi, noin 50–70 senttimetrin mittaisiksi, sillä keväällä molemmat päät kuitenkin siistitään uudelleen. Yläpää leikataan suoraksi hieman silmun yläpuolelta, alapää vinosti aivan solmukohdan alapuolelta. Näin on heti selvää, missä on ylä- ja missä alapää.

Lajikkeiden merkitseminen on tärkeämpää kuin luulisi

Kun pistokkaat on leikattu, ne kannattaa heti lajitella lajikkeittain, sitoa nipuiksi ja merkitä kestävällä lapulla. Juuri tässä tehdään usein virhe. Keväällä eri lajikkeita on ilman lehtiä ja satoa hyvin vaikea erottaa toisistaan, ja jos ne menevät sekaisin, myöhemmin voi vain arvailla, mitä tuli istutettua. Juuri omassa lisäyksessä suuri etu on se, että voi säilyttää täsmälleen sen köynnöksen, jonka ominaisuudet tuntee omasta puutarhastaan.

Suurimmat menetykset syntyvät talvisäilytyksessä

Pistokkaiden leikkaaminen on yleensä nopeaa, mutta ratkaisevaa on niiden säilyminen talven yli. Ihanteellista on viileä ympäristö, jossa lämpötila on noin 1–4 °C ja ilmankosteus on korkeahko, mutta ei liiallinen. Jos ilma on liian kuivaa, kuori rypistyy ja kudokset kuolevat. Jos taas ympäristö on liian märkä tai ilmanvaihto puuttuu, ilmaantuu homeita ja pistokkaat tukehtuvat kosteuteen.

Pistokkaat voi säilyttää kellarissa, jääkaapissa tai ulkona sopivasti suojatussa kaivannossa, kunhan vettä ei pääse kertymään. Tärkeää on, ettei kyse ole paikasta, jossa lämpötila heittelee usein. Kun lämpö nousee liikaa, silmut alkavat herätä ennen kuin juuria ehtii muodostua, ja pistokas kuluttaa turhaan vararavintonsa. Huonoa on myös aivan omenoiden ja päärynöiden vieressä säilyttäminen, sillä ne edistävät ennenaikaista silmujen puhkeamista.

Säännöllinen tarkistus voi pelastaa suurimman osan materiaalista

Talven aikana ei riitä, että pistokkaat vain varastoidaan ja unohdetaan. Muutaman viikon välein niput kannattaa avata ja tarkistaa kuoren, silmujen ja leikkauspintojen kunto. Elinvoimaisessa pistokkaassa silmut ovat napakat, ja tuore leikkuupinta paljastaa vihreää ja kosteaa puuta. Rypistynyt kuori ja tumma, kuiva puu kertovat kuolemisesta, kun taas märät tummat kohdat viittaavat liialliseen kosteuteen ja tukehtumiseen.

Alkavan homeen saa usein pysäytettyä ajoissa puhdistamalla ja vaihtamalla kääreen tai säilytysalustan. Hieman kuivuneita pistokkaita voi vielä elvyttää liottamalla niitä lyhyesti kylmässä vedessä. Palat, jotka ovat mustia ja selvästi kuolleita, on parempi poistaa empimättä, etteivät ne vaaranna loputakin.

Keväinen herättely ja juurrutus

Helmi–maaliskuun vaihteessa osan varastoiduista pistokkaista voi valmistella kotioloissa juurrutettaviksi. Alaleikkaus uusitaan aivan solmukohdan alapuolelta, yläleikkaus muutama senttimetri silmun yläpuolelta. Apuna voi olla myös kevyet pituussuuntaiset viillot alaosaan, jotka edistävät juurenmuodostusta. Ennen istutusta pistokkaita liotetaan tavallisesti vedessä yhden tai kahden vuorokauden ajan.

On erittäin tärkeää, että alaosa on lämpimämpi kuin yläosa. Silmut nimittäin heräävät nopeammin kuin juuret. Jos verso lähtee kasvuun liian aikaisin, pistokas heikkenee ennen kuin se ehtii juurtua. Siksi nuoria kasveja on turvallisempaa siirtää ulos penkkiin tai taimikasvatusalueelle vasta myöhemmin keväällä sään mukaan.

Omat taimet tuovat myös tuntuvan säästön

Viiniköynnöksen lisääminen omista pistokkaista tuo paitsi iloa myös rahallista säästöä. Tavalliset taimet puutarhamyymälöissä maksavat usein useita satoja kruunuja kappaleelta. Jos juurtumaan saadaan esimerkiksi viisi pistokasta, ero ostamiseen verrattuna voi olla huomattava. Vaikka mukaan lasketaan kasvualusta ja ruukut, kotikonstein tehtynä menetelmä on monelle viljelijälle edullisempi.

Hinnan lisäksi tärkeää on varmuus ominaisuuksista. Puutarhuri tietää hyvin, miltä oman köynnöksen marjat maistuvat, miten se satoaa ja miten se selviää paikallisissa oloissa. Pistokkaista saadut uudet kasvit säilyttävät nämä piirteet. On vain muistettava, että tällainen lisäys on tarkoitettu omaan käyttöön. Taimien myyntiä varten on erilliset säännöt, jotka koskevat sekä terveydentilaa että lisäysmateriaalin merkintöjä.

Viiniköynnöksellä ratkaiseva aika ei useinkaan ole kevät, vaan juuri lokakuu. Se, joka ottaa silloin laadukkaat pistokkaat ja säilyttää ne oikein talven yli, voi kasvattaa ilman suuria kustannuksia uusia köynnöksiä samaa lajiketta kuin emokasvi.

Lähde: English Wine, The Spruce, RHS, Pestrazahrada.cz