Yleisimmät virheet ankanpoikasten kotikasvatuksessa ja miten vältät ne varmasti

Moni ihastuu ankkoihin ensi silmäyksellä. Ne ovat suloisia, hauskoja seurattavia ja luonteeltaan yllättävän seurallisia. Samalla on hyvä muistaa, että ankanpoikaset eivät ole vain pihan kiva lisä. Ensimmäisistä päivistä lähtien ne tarvitsevat oikean lämmön, sopivan rehun, riittävästi vettä ja puhtaan ympäristön. Kun alkuun valmistautuu hyvin, palkintona on terve parvi ja tyytyväiset linnut, jotka ovat aktiivisia ja vastustuskykyisiä.

Kuinka monta ankanpoikasta kannattaa hankkia ja miksi yhtä ei kannata pitää yksin

Ihan perusasia on, ettei ankanpoikasta hankita yksin. Ankat ovat selvästi sosiaalisia, ja ilman seuraa ne stressaantuvat herkästi ja alkavat heiketä. Aloittelijalle järkevä aloitus on kaksi–neljä ankanpoikasta, jotta niille muodostuu pieni parvi ja ne pitävät toisilleen seuraa. Jo ennen ostoa kannattaa miettiä, aiotko myöhemmin lisäännyttää ankkoja vai haluatko niitä vain harrastukseksi tai hyötykäyttöön.

Tärkeää on myös sukupuolijakauma. Jos mukana on myös koiras, toimiva suhde on yleensä noin yksi koiras kolmeen–viiteen naaraaseen. Liian monen koiraan kanssa parittelu voi käydä liian tiheäksi, mikä lisää stressiä ja voi aiheuttaa naaraille vammoja. Jos et halua poikasia, vaihtoehtona on pitää pelkkiä naaraita tai pelkkiä koiraita. Käytännössä haaste on se, että tavanomaisesta rehu- ja eläinmyynnistä ostettaessa poikasten sukupuolta ei välttämättä ole määritetty, joten tarkkaa suhdetta ei voi etukäteen varmistaa. Hautomolta tilattaessa sukupuolen voi usein valita, mikä auttaa välttämään myöhemmät ongelmat parvessa.

Ensimmäiset päivät kotiin tulon jälkeen: ruokinta, vesi ja nopea terveystarkistus

Kun tuot ankanpoikaset kotiin, seuraa oppivatko ne nopeasti syömään ja juomaan. Ensimmäisellä viikolla tärkeintä on tasainen lämpö, rauha sekä rehun ja veden helppo saatavuus. Ankanpoikaset juovat todella paljon ja lisäksi ne roiskivat vettä mielellään ympärilleen. Varaudu siksi veden jatkuvaan lisäilyyn ja siihen, että kuivike kostuu nopeasti ja sitä on vaihdettava säännöllisesti, jotta hygienia ei heikkene ja iho-ongelmia ei synny.

Vesi pitää järjestää niin, että poikanen pystyy upottamaan koko nokkansa siihen. Tämä ei ole pikkuasia vaan välttämätön tarve. Ankanpoikaset puhdistavat sierainaukkojaan upottamalla nokan veteen, ja ilman tätä niille voi tulla hengitysvaikeuksia ja tukkoisuutta. Samalla kannattaa valita juoma-astia, joka vähentää läikkymistä, vaikka ankkojen kanssa sitä ei saa koskaan täysin poistettua.

Pasty butt -riskin tunnistaminen ja turvallinen hoito

Poikasille voi tulla tila, josta käytetään usein nimeä pasty butt, eli ulosteen kuivumisesta johtuva peräaukon tukkeutuminen. Se on yleisempää sekä tipuilla että ankanpoikasilla, jotka ovat kokeneet stressiä, esimerkiksi kuljetuksen tai lämpötilan vaihtelun takia. Jos ulostetta kertyy, se voi muodostaa tulpan, jolloin poikanen ei pysty ulostamaan. Tämä on vaarallista ja ilman apua voi johtaa kuolemaan.

Tarkistus on helppo. Ota poikanen varovasti käteen, käännä ja katso peräaukon aluetta. Jos näet kuivunutta ulostetta, kostuta kohta lämpimällä vedellä ja irrottele sitä hellästi. Kuivana repimistä on tärkeä välttää, koska silloin hieno untuva ja iho voivat vaurioitua ja ärtyä. Puhdistuksen jälkeen kuivaa poikanen ja palauta se lämpöön.

Turvallisen ja lämpimän kasvatuspaikan rakentaminen

Ankanpoikaset tarvitsevat ensimmäiset elinviikot sisätiloissa kasvatuslaatikon, kunnes ne ovat täysin sulkapeitteisiä. Usein tämä tarkoittaa noin seitsemää–yhdeksää viikkoa olosuhteista ja rodusta riippuen. Kasvatuspaikassa tulee olla kuivike, ruokinta-astia, juoma-astia ja lämmönlähde, tavallisimmin lämpölamppu. Kuivikkeen on imettävä kosteutta hyvin ja oltava samalla turvallinen. Usein käytetään pehmeän puun lastua, koska se on helppo vaihtaa ja pysyy kuohkeana.

Säädä lämpö niin, että poikasilla on mahdollisuus valita. Käytännöllistä on lämmittää vain osa kasvatuspaikasta. Ankanpoikaset valitsevat silloin itse, ovatko ne lampun alla vai siirtyvätkö viileämpään kohtaan. Niiden käytös kertoo usein enemmän kuin lämpömittarin lukema.

Mistä tunnistaa, onko niillä kylmä vai kuuma

Kun niillä on kylmä, ne pakkautuvat usein tiiviiksi kasaksi ja voivat täristä. Silloin lämpöä pitää lisätä tai lampun korkeutta säätää. Jos taas on liian kuuma, poikaset levittäytyvät mahdollisimman kauas lämmönlähteestä ja voivat hengittää tihentyneesti nokka auki. Myös ankanpoikaset voivat läähättää koiran tapaan, ja se on selvä merkki siitä, että lämpötilaa on laskettava.

Kun poikaset ovat noin kuudennella viikolla pääosin sulkapeitteisiä, moni kasvattaja alkaa vähentää lämmönlähdettä vähitellen. Tärkeintä on edetä huoneen olosuhteiden ja poikasten käyttäytymisen mukaan, ei yhden yleisen taulukon perusteella.

Kylpeminen ja uiminen: milloin aloittaa ja mitä varoa

Uiminen on ankoille luontaista, mutta ankanpoikasilla turvallisuussäännöt korostuvat. Noin viikon iästä lähtien niille voi tarjota lyhyen kylpyhetken lämpimässä, matalassa vedessä esimerkiksi kylpyammeessa tai pesualtaassa. Koko ajan tarvitaan valvontaa. Ankanpoikaset väsyvät nopeasti, ja jos voimat loppuvat, ne voivat myös hukkua, etenkin jos vedessä ollaan liian pitkään.

Toisin kuin aikuiset ankat, poikaset eivät aluksi ole luonnostaan vettähylkiviä. Rasvaa, joka suojaa höyhenpeitettä, alkaa muodostua vasta noin neljännen viikon tienoilla. Siksi vesi ei heti valu niiden höyhenistä pois ja poikanen voi kylmettyä helposti. Kuivaa ne aina kylvyn jälkeen pyyhkeellä ja palauta lämmitettyyn kasvatuslaatikkoon. Turha kylmettyminen on pienelle ankanpoikaselle hyvin riskialtista, eikä se aina toivu siitä hyvin.

Ankanpoikasten ruokinta ja erityiset ravitsemustarpeet

Ankoilla on hieman erilaiset tarpeet kuin tipuilla. Voit käyttää nimenomaan vesilinnuille tarkoitettua rehua tai valita tipuille tarkoitetun aloitus- ja kasvatusrehun, mutta muutamilla tärkeillä tarkennuksilla. Jos käytät kananpoikien rehua, valitse lääkkeetön vaihtoehto. Ankat eivät yleensä tarvitse samoja lääkityksiä kuin tiput, ja lisäksi ne syövät usein enemmän, joten lääkityllä rehulla yliannostuksen riski kasvaa.

Niasiini on usein esillä ankkakasvatuksessa

Toinen ero on niasiinin tarve. Ankanpoikaset tarvitsevat sitä yleensä enemmän kuin tiput, ja jos ruokit kananpoikien rehulla, niasiinia on hyvä täydentää suunnilleen 20 viikon ikään asti. Yksi yleisesti käytetty tapa on lisätä oluthiivaa rehun joukkoon annoksella noin puolitoista ruokalusikallista yhtä kupillista rehua kohti. Tavoitteena on tukea oikeaa kasvua ja ehkäistä jalka- ja liikkumisongelmia, joita puutos voi aiheuttaa.

Kuinka paljon proteiinia eri kasvuvaiheissa

Ensimmäisten kolmen elinviikon aikana suositellaan usein korkeampaa proteiinipitoisuutta, noin 18–22 %, koska poikaset kasvavat nopeasti. Sen jälkeen voidaan siirtyä rehuun, jossa on noin 15–16 % proteiinia noin 18 viikon ikään saakka. Tämän jälkeen käytetään tyypillisesti muniville linnuille tarkoitettua munintarehua, jossa on noin 16 % proteiinia, jos pidät ankkoja munantuotantoa varten. Kuntoa on aina seurattava ja ruokinta sovitettava kasvatustapaan, rotuun ja ympäristöön.

Yhteenveto: mitä kannattaa varmistaa, jotta ankanpoikaset kasvavat hyvin

Ankanpoikasten onnistunut alku rakentuu muutamalle yksinkertaiselle pilarille. Hanki niitä useampi, jotta ne eivät ole yksin, pidä huolta siisteydestä ja vedestä, järjestä turvallinen lämpö ja laadukas ruokinta huomioiden niasiini sekä lääkkeetön rehu. Tarjoa lyhyitä, turvallisia kylpyhetkiä vasta sopivassa iässä ja huolehdi aina kuivaamisesta ja paluusta lämpöön. Ankanpoikaset voivat teettää töitä, koska ne sotkevat ja vaativat hoitoa joka päivä, mutta hyvällä alulla niistä kasvaa sitkeitä ja ystävällisiä ankkoja, joista on iloa vuosiksi.

Lähde: The Galloway Farm, High Country Living , Pestrazahrada.cz